Suoliston läpäisevyys tutkii suolistosi seinämän kunnon ja määrittää sen läpäisevyyden. Vuotavan suolen läpi saattaa päästä liian suuria mikropartikkeleita kuten esimerkiksi ravinnosta tulleita sulamattomia proteiineja, ja aiheuttaa monenlaisia vaivoja elimistössä. Suoliston läpäisevyyttä tutkitaan on kotona virtsasta annettavasta näytteestä.

Ohutsuolella on kaksi täysin vastakkaista tehtävää. Toisaalta se sulattaa ruuan ja suurin osa pilkkoutuneista ravinteista imeytyy sen läpi verenkiertoon ja toisaalta se toimii puskurina toksiineille ja (sulamattomille) makromolekyyleille. Useat eri tekijät voivat häiritä molempia toimintoja aiheuttaen paikallisia ja systeemisiä ongelmia.

Ohutsuolen loppupää sisältää lukuisia ruoka- ja bakteerirakenteita, joilla on myrkyllisiä ominaisuuksia. Näitä ovat elinkykyiset bakteerit, bakteerien seinämän polymeerirakenteet, kemotaktiset peptidit, jotka pystyvät aktivoimaan vasta-aineet ja aiheuttamaan immunologisia ristireaktioita isännän molekyylirakenteiden kanssa. Lisäksi bakteriaaliset ja ravintoperäiset molekyylirakenteet saattavat aiheuttaa systeemisten immuunikompleksien muodostumisen.

Häiriöt suoliston immuunipuolustuksessa tai mekaanisessa puskurissa johtavat makromolekyylien ja haitallisten bakteerien läpipääsyyn. Suoliston solujen vaurioituessa limakalvon kyky päästää läpi suurimolekyylisiä aineita lisääntyy moninkertaisesti. Erilaisissa tulehdustiloissa on todettu haitallisten molekyylien pääsevän verenkiertoon. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on myös havaittu, että mittaamalla suoliston seinämän läpäisevyyttä, voidaan tehokkaasti tutkia suoliston erilaisia sairaustiloja.

Miten testeihin pääsee?

Analyysi tehdään yleensä lääkärin lähetteellä, mutta analyysin voi teettää myös ilman lähetettä kunhan tuloksen tulkitsee henkilö, joka on suorittanut MDD:n tulkintapätevyyden. Analyysin voi tilata myös suoraan MDD:stä, jolloin MDD:n pätevä henkilökunta tulkitsee testin. Tämä voidaan tarvittaessa tehdä myös puhelimitse. Näihin analyyseihin perehtyneistä lääkäreistä/muista ammattilaisista saat tietoa soittamalla MDD:hen. Kysy lisää asiakaspalvelustamme puh. (09) 622 4424.

Testiin valmistautuminen

  • Jos verensokeriarvonne ovat poikkeavat, kertokaa tästä lääkärillenne, koska korkeat verensokeriarvot vaikuttavat analyysitulokseen. Testiä EI pidä tehdä jos olette saaneet allergisia reaktioita elintarvikkeista (mm. sokerittomista ruuista, virvoitusjuomista, makeisista, purukumista) ravintolisistä, hammastuotteista tai lääkkeistä (resepti ja ei-reseptilääkkeet), jotka sisältävät sokerialkoholeja kuten mannitoli, sorbitoli ja ksylitoli. Testiä ei myöskään suositella henkilöille, jotka ovat saaneet allergisia reaktioita laktuloosista tai ovat laktoosirajoitteisella ruokavaliolla.
  • Eräät tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni, ketoprofeeni ja aspiriini sekä antasidit, jotka sisältävät alumiini- tai magnesiumhydroksiinia sekä lääkkeet, jotka sisältävät sorbitolia ja/tai mannitolia, saattavat vaikuttaa testin tulokseen. Kertokaa lääkärillenne käytössäsi olevat lääkkeet ja ravintolisät.  On suositeltavaa välttää yllä mainittujen lääkkeiden käyttöä vähintään 72 tuntia ennen testiä. Mitään lääkkeitä ei tule jättää pois ilman lääkärin lupaa.

Malliraporttiin on linkki tässä alla

18-Intestinal-Permeability-Sample-Report